Glasbruket Resort

Niin kuin kerroimme teille tässä aiemmin, niin suunnittelemme poikamme ristiäisiä. Varasimme sitä varten viikonlopun Vexalan Glasbruketiltä. Glasbruket on vanha lasitehdas, jonka historia ulottuu aina 1800 luvulle. Nykyään paikka tunnetaan paremmin Glasbruket Resortina kaikkien sen vuosien varrella kokemien muutosten jälkeen. Lue lisää paikasta seuraavalta sivulta.

Glasbruket Resort

Kun saavut paikan päälle, kiinnittyy huomio ensimmäisenä paikan ajattomuuteen.Ihan kuin aika olisi pysähtynyt täällä.Osaat melkein kuvitella kuinka metsän reunasta pyrähtää parvi iloisesti nauravia lapsia.Ihan kuin 50-luvulla,kun täällä vielä pidettiin leiritoimintaa.Sisältä Glasbruket on sisustettu selkeästi ja funktionaalisesti. Täällä katse kohdistuu ympäröivään luontoon ja sen kauneuteen. Glasbruketin edessä aukeaa kaunis merimaisema jota katsellessa sielu lepää. Heti taloon astuessa huomio kiinnittyykin juuri maisemaan sekä selkeään ja kauniiseen sisustukseen. Monessa hotellissa ja resortissa olleena voimme sanoa, että suunnittelijat ovat tehneet hyvää työtä tämän asian suhteen. Talon design ja värimaailma luovat oman uniikin tunnelman.

Talossa on kolme tilavaa makuuhuonetta joihin mahtuu yhteensä ainakin 6 hkö. Keittiöstä löytyy kaikki tarvittavat astiat ja lasit aina pienemmän perheen tarpeisiin että suurelle yritys porukallekin. Se onkin kätevää jos haluaa esim. järjestää juhlat suuremmalle joukolle.  Taloja ympäröi suuret terassit, joissa onkin mukava nauttia raikkaasta meri-ilmasta. Lasitetut terassit mahdollistavat sen että voit nauttia maisemasta vaikka kylmimpinä talvipäivinä. Silloin takkaan voi sytyttää tulen ja nauttia lämmittävästä juomasta sekä huikaisevan kauniista talvimaisemasta.

 

Täältä löytyy tekemistä ympäri vuoden. Niin kesällä että talvella ilman muuta kalastus olisi meillä ensimmäisenä mielessä, ympäriltä kun löytyy upeat kalavedet. Lapsille tietenkin uimista kesällä, jalkapallon pelaamista suurella kentällä, luonnon tutkimista metsässä tai miksi ei vain löhöilyä aurinkoisella terassilla. Illan tullen grillailua, saunomista ja nautiskelua ulkoporealtaassa.

Osaan kuvitella meidät tänne ensikin kesänä, viettämään aikaa jonain viikonloppuna. Kuten mainitsin alussa, täällä aika on pysähtynyt ja kiireellinen arki unohtuu kun tänne saapuu.

Lue lisää alta Glasbruketin mielenkiintoisesta historiasta.

 

 

 

Glasbruketin historiaa

Glasbruketillä on pitkä ja kiinnostava historia. Alueen historia ulottuu 1800-luvun alkupuolelle ja se on läpikäynyt vuosien varrella monta muutosta. Kaikki alkoi kun kirjanpitäjä ja konttoristi Johan Petter Ehnqvist vuonna 1841 muutti alueelle jota myöhemmin alettiin kutsua Glasbruketiksi eli lasitehtaaksi.

Ehnqvist oli kuullut että lasitehtaat elivät hyvin menestyksekästä aikakautta ja alue, joka tuolloin oli nimeltään Mariedal, oli täynnä juuri lasivalmistukseen tarvittavia komponentteja kuten hyvänlaatuista hiekkaa, polttoaineita ja toimiva satama. Ei kestänyt kauaa ennen kuin Ehnqvist aloitti rakentamaan ryhmän taloja alueelle. Vuoden 1847 alussa Ehnqvist anoi lupaa senaatilta saadakseen rakentaa lasi- ja fajanssitehtaan. Jo Lokakuussa 1848 uusi lasitehdas aloitti toimintansa. Uuden tehtaan myötä aluetta alettiin kutsumaan Sandnäsiksi.

Sandnäsin lasitehtaan tärkeimmäksi tuotteeksi tuli ikkunalasi. Tulipalot jotka riepottelivat isoimpia kaupunkejamme edesauttoi lasitehtaan tuottavuutta, kun kysyntä ikkunalaseista kasvoi. Toinen tärkeä tuote 1800-luvulla oli lasipullo. Yksi muoteista jota käytettiin Sandnäsin lasitehtaan tuotannossa säilytetään nykyään Munsalan museossa. Uudessakaarlepyyssä oli 1800-luvulla kaksi olutpanimoa ja apteekki jotka molemmat olivat suuria lasitehtaan asiakkaita.

Sotien jälkeen monet suurimmat kaupungit etsivät paikkaa jossa voisi ylläpitää leirintätoimintaa kaupunkien köyhimmille koulunuorille. Pula elintarvikkeista ja melkein kaikesta muustakin vaati suuria ponnistuksia kaikilta. Tuonaikainen kaupunginsihteeri, josta myöhemmin tuli kaupunginjohtaja Vaasassa, tuli Vexalaan keskustellakseen mahdollisesta maaostosta leirintätoimintaa varten. Tarve ruotsinkielisestä leirintätoiminnasta oli suuri sodanjälkeisessä Vaasassa. Rakennustoimet aloitettiin ja leirintäalue valmistui vuonna 1951. Toiminnan tavoitteena oli antaa suurperheiden lapsille mahdollisuus viettää viikko tai pari uudessa ympäristössä ravitsevan ruoan kera.

Maan talouden elpymisen myötä elintarvikepula väheni, ja niin väheni myös tarve ns. ”terveysviikoille” Vexalassa. Kiinnostuneiden lapsien määrä väheni myös sitä myöten. Alue koki uuden nousun 80-luvulla kun teemaviikko-toiminta aloitettiin. Vuonna 2001 järjestettiin viimeinen kesäleiri Sandnäsissä. Talo seisoi tyhjillään, mutta vaati mittavaa kunnostusta. Uudenkaarlepyyn kaupungilla ei ollut varaa sitä ehostaa joten talo ja sitä ympäröivä leirintäalue meni myyntiin. Vuonna 2005 sen osti Uudessakaarlepyyssä toimiva yritys.

Lasitehdas ja sitä ympäröivä alue on kokenut yhtä ja toista vuosien varrella. Nyt sitä odottaa uusi aikakausi uusine vapaa-aikataloineen ja toimintoineen alueen historiaa kunnioittaen.

 

 

 

TallennaTallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. teija says:

    Odotamme innolla tänne pääsyä, näyttää IHANALLE paikalle 🙂 Täällä viihtyisi varmasti pitempäänkin 😉

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Ihan mahtava 🙂

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close