Ruokaisa kikhernesalaatti avokadoleivällä

Kira Åkerström-Kekkoselta on ilmestynyt kirja, max 30 min. Olen seurannut Kiran keittokirjan valmistusta instagramin puolella ja hänen upeat ruokakuvansa on saanut minut odottamaan tätä kirjaa.

Kirjan takakannessa kerrotaan Kiran suosivan arjessaan helppoja reseptejä, jotka valmistuvat minuuteissa. Terveellinen ja herkullinen ateria on maksimissaan 30 minuutin päässä.

Tartuin kirjaan innolla, sillä kukapa ei olisi kiinnostunut siitä mitä kirja lupaa. Ainakaan tällaisessa hektisessä elämänvaiheessa, kun minuutit ja tunnit vain kiitävät ohi.

Kirjasta löytyy osionsa niin aamiaiselle, lounaalle ja illalliselle. Omat osionsa on saanut myös välipalat ja pientä makeaa. Lisäksi kirjan lopusta löytyy kauppalistat kaikille kirjan resepteille.

Avasin kirjan ja selailin sen ensin läpi, kuvia katsellen. ( niin kuin yleensäkin teen) Kuvat ovat uskomattoman kauniita ja vangitsevia. Kira onkin oikein mestarikuvaaja.

Seuraavana olikin vuoro syventyä itse resepteihin. Jollain tapaa reseptit eivät olleet yhtä helposti lähestyttäviä kuin kuvat. En tiedä oliko kyse taitosta, ainesosaluettelon ja reseptiosuuden asettelusta. Mutta reseptejä ei ollut kovin helppo hahmottaa paperilla.

Annoin niille kuitenkin aikaa ja ei aikaan kun olin jo merkannut kirjan sivut tutuille hiirenkorville.

Aloitin kirjasta seuraavalla reseptillä:

Ruokaisa kikhernesalaatti avokadoleivällä

Salaatti

2 luomukananmunaa
1 tlk kikherneitä (á 300 g )
1 varsisellerin varsi
1 dl tiiviisti paineltua tuoretta korianteria
1/2 punasipuli
1 pink lady, pioneer tai granny smith-omens
4 rkl turkkilaista jogurttia
1 1/2 tl currymaustetta
2 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria
hunajaa maun mukaan
1 rs kirsikkatomaatteja ( á 250 g )
erilaisia salaatteja ja versoja

Avokadoleipä

2 palaa täysjyväruisleipää
1 avokado
suolaa
mustapippuri
1 tl sitruunanmehua

Keitä kananmunia 7 minuuttia 30 sekuntia. Jäähdytä kylmässä vedessä, kuori ja halkaise.
Valuta ja huuhtele kikherneet. Laita kulhoon ja murskaa kevyesti haarukalla.
Hienonna selleri, korianteri ja sipuli. Raasta kuorittu omena. Laita kaikki kikhernekulhoon yhdessä jogurtin, curryn, sitruunankuoren ja .mehun kanssa. Mausta suolallla ja mustapippurilla, halutessasi myös hunajalla, mikäli seos kaipaa makeutta. Sekoita hyvin.
Leikkaa tomaatit kahtia. Jaa salaatit ja versot lautasille, päällystä kikhernetahnalla. Koristele tomaateilla ja kananmunilla.
Paahda leivät ja viipaloi päälle avokadoa. Mausta leivät suolalla ja mustapippurilla ja halutessasi tujauksella sitruunanmehua.

Salaatti oli todella hyvä ja täynnä raikkaita makuja. Tein muuten reseptin mukaan, mutta salaatin lehdet jotka oli tarkoitus käyttää, oli joku jo syönyt. Mutta oikein hyvä se oli sellaisenaankin.
Lisäksi en valmistanut tuota leipääkään, kun olen nyt hetken vältellyt leipää. Mutta avokado päätyi lautaselle sellaisenaan, hieman sitruunanmehua ja mustapippuria vain pintaan.

Seuravana kirjan resepteistä on merkittynä kokeilua varten seuraavat; palsternakka-omenakeitto hasselpähkinä-rosmariiniöljyllä sekä meksikolainen linssimuhennos avokadokastikkeella. En malta odottaa!

Ai niin ja tämä salaatti syntyi sellaisessa 10 minuutissa. Ei paha, ei ollenkaan!

max 30 min

ruokaisa kikhernesalaatti

 

Max 30 min Kira Åkerström-Kekkonen
Cosypublishing

Kirja saatu arvostelukappaleena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. Minna Enqvist says:

    Minulla on sama kirja juuri pureskeltavana! Kuvat ovat ihania ja jokunen reseptikin tullut kokeiltua. Makuihin olen ollut erittäin tyytyväinen ja lupaus mx 30 min on pitänyt paikkansa.

    1. Eikö olekin! Kiralla on kyllä taito vangita reseptit kauniiksi kuviksi 🙂

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close