Vappua vietettiin meillä vauhdikkaissa merkeissä.
Vaikka meillä ei ollut mitään vappu suunnitelmia tai ohjelmaa tiedossa, tuli vapusta kuitenkin oikein onnistunut.
Vappu
Monta kertaa on tullut huomattua, että liika suunnitelmallisuus voi pilata päivän kuin päivän. Kun odotukset on nollassa voi monesti hetkistä tullakin hauskempia. Niin kävi tänä vappuna. Vaikka tarkoitus olikin viettää vappu työn merkeissä kävi kuitenkin toisin ja hyvä niin.
Grillailua
Sen olimme päättäneet kuitenkin, että vappuna grillaamme. Primo putsattiin ja grillattiin oikein herkulliset ja kunnon kokoiset Ranger Valleyn ulkofilee pihvit. Huom! Pian saatte ostettua verkkokaupastamme Primo Grillejä. Voitte ottaa suoraan yhteyttä myös meihin yhteystiedot sivulta.
Surf`n Turf
Ajattelin kokeilla tarjota pihvit Surf`n Turf henhessä ja päälleen pihvit saivatkin raikkaan katkarapusalaatin. Ehkä hieman yllätykselline parivaljakko, mutta oikein toimiva. Jopa lapset pitivät tästä yhdistelmästä, vaikka olinkin hieman epäileväinen.
Caliente juoma
Juomana oli tietenkin hyvin grillattavalle sopiva Caliente, The red eli se punainen Caliente. Punainen Calientehan on karpalo-granaattiomenan makuinen chilijuoma. Myös Calienten löydätte pian avautuvasta verkkokaupastamme. Caliente on mahtava juoma sellaisenaan, mutta olemme kokeilleet parittaa sitä erilisten ruokien kanssa ja punain The Red, eli karpalo-granaattiomena juom amaistuu taivaalliselta grillatun lihan seurana. Aivan ykkönen, jota suosittelen kokeilemaan.
Jälkiruoka
Jälkiruoaksi maistui Nicolas Feuillate samppanja ja tippaleivät. Tippaleipien ja samppanjan jälkeen siirryttiin pihalle nauttimaan laskevasta auringosta ja kahvikupillisesta. Kyllä sielu lepäsi kauniissa maisemissa ja perheen kesken vietetyssä ajassa. Tällaisa päiviä soisi olevan enemmänkin.
Lähdimme myöhemmin illalla vielä extempore kyläilylle ja vietimme hauskan illan uusien ja vanhojen tuttavuuksien kesken Meksikolais henkissä juhlissa. Vappu 2016 oli kaiken kaikkiaan todella mukava. Ehdimme tehdä töitä niin sisällä ja pihalla. Sain ensimmäiset siemenetkin jo istutettua kasvimaalle ja nurmikko ensimmäistä kertaa leikattua. Viikonloppuun ehdiittiin mahduttamaan kavereilla käyntiä ja terassielämää. Mikäpä sen parempaa.
Herkullinen vappu ruokineen, juomineen ja leivonnaisineen on nyt takanapäin, mutta tähän päivään on mukava palata uudestaan.
Ai niin, sainhan myös talviturkkini heitetettyä ja kävin pulikoimassa ( uimassa ) ensimmäistä kertaa. Jäätävää oli kyllä suoraan sanottuna, mutta virkistävää.
Jaan kanssanne pian viikonlopun reseptit, siihen asti aurinkoa viikkoonne!