Jäähyväiset Foodloverille

Tänään on haikea päivä, koska olemme viimeistä päivää mukana Foodlover-yhteisössä.
Haikea siksi, että jokaiseen pitkään suhteeseen kiintyy ja myös jollain tavoin kasvaa mukaan.

Mutta, niin kuin pitkissä suhteissa voi joskus käydä, sitä ehkä huomaa pikkuhiljaa, että sinä itse muutut tai toinen voi muuttua ja erilleen kasvaminen on välttämättömyys.
Tunteet ovat ristiriitaiset, sillä vanha on tuttu ja turvallinen ja uusi voi pelottaa. Mutta ennen pitkää, jos oma kasvu kiinnostaa, on vanhasta suhteesta lähdettävä. Halataan ja kiitetään vanhaa ja laitetaan opit ja muistot varmaan talteen. Nostetaan katse ylös, eteenpäin ja ollaan valmiita uusiin tuuliin.

Kiitos kaikille Foodloverin jengiläisille, niin siellä toimistolla kuin näyttöpäätteiden toisella puolen.

Teille rakkaat lukijat, ei Foodloverista lähtö vaikuta millään tavoin. Me olemme täällä edelleen, vain sivuillamme näkyvä Foodlover ylä- ja sivupalkki häviävät.

Ja, että tämä nyt ei olisi niin vakavaa, niin siteeraan tässä alla Laulu ja soitinyhtye Klamydiaa. Elämä voi olla niitä samoja kalapuikkoja ja tupakkaa, jollei tee muutosta. Rokkia ei voi soittaa ilman kitaraa ja bändiä.

Minä nousin aamulla ja vedin housut jalkaan.
Kuljin matkan töihin ja ryhdyin töitä tekemään.
Sitten ruokatunnilla minä menin ruokalaan.
Söin kalapuikkoja ja poltin kaksi tupakkaa.

Tätä oli elämäni. Näin kaikki rullas.
Päivästä päivään, kunnes kuulin kutsumuksein.

Eräänä kesäiltana, iski salama päähäni.
Vei tajuntani ja lähti kauas etelään.
Minä jäin nukkumaan, enkä nähnyt unta.
Olin hiljaa maassa kunnes kuolin pois.

Tätä oli muutokseni. Näin kaikki sattui.
Päivänä eräänä, ryhdyin rokkia soittamaan.

Minä ostin kitaran ja perustin punk-bändin.
Minä soitin kompin ja toiset pojat säesti.
Minusta tuli tähti ja pääsin taivaalle.
Nyt öisin loistan muita kirkkaammin.

Tätä oli elämäni. Näin kaikki sattui.
Päivänä eräänä, tein tästä biisin.