Kymmenen vuotta sitten, tähän aikaan vuodesta, julkaisin ensimmäisen kirjani, Meren Maku. Tämän kirjan jälkeen minulta on ilmestynyt peräti 30 ruokakirjaa!
10 vuotta ruokakirjallisuuden parissa – Meren mausta Terveempään elämään
Tänään kävin etsimässä käsiini tuon ensimmäisen kirjani, ja selasin sen sivuja läpi hiukan haikeana mutta ilolla. Meren Maku toi mieleeni kaikki ne upeat ja jännittävät hetket, kokemukset ja tunteet, joita ensimmäisen kirjan kirjoittamiseen sisältyi.
Tämä kirjailijan tieni alkoi siitä, kun kustantamo lähestyi minua aikoinaan. Vieläkin, aina tasaisin väliajoin kustantaja laittaa minulle viestiä ja kysyy, että olenko miettinyt jotakin uutta ideaa. Tämä on ollut upea matka. Ja tänään ilmestyi uutukaiseni, Terveempi elämä -kirja.
Olen ollut mukana toteuttamassa ja auttamassa myös muiden kirjaprojekteissa. Olen saanut monia yhteydenottoja koskien kirjan kirjoittamista ja olen jokaista kysyjää opastanut ja neuvonut aina parhaani mukaan.
Kirjojen suunnittelu, kirjoittaminen ja toteuttaminen on yksinäistä puurtamista, jossa perehdyn aina uusiin aiheisiin. Pyrin tuomaan kirjoissani esille helppoja, mutta maukkaita reseptejä. Haluankin innostaa kaikkia uskaltautumaan keittiöön. Helposti hyvää on mottoni. Punainen lanka kirjoissani on se, että reseptit on valmistettu kaikkien saatavilla olevista raaka-aineista, helposti ja mahdollisimman selkeästi aukikirjoitettuna.
Kirjani ovat saaneet vuosien varrella ihanan vastaanoton ja monista on otettu useita uusintapainoksia. Juuri nyt odotan innolla uutta painosta Isoäidin parhaat reseptit -kirjastani, ja myös viime vuonna ilmestyneen Airfryer -kirjan kysyntä on ollut huimaa. Kirja keikkui monta kuukautta Mitä Suomi lukee listan top 20, tietokirjakategoriassa.
Haluan kiittää kaikkia uskollisia lukijoitani ja kannustajiani tällä matkalla. Kirjojen kirjoittaminen on ollut äärimmäisen mahtavaa työtä, jossa olen päässyt tekemään yhteistyötä monen taitavan ammattilaisen kanssa. Tämä työ on ollut myös itselleni antoisaa ja sydäntäni lähellä.